logo

TIEDOTE

Päivitys 7.11.2025: Lisätty konkurssipesän hoitajan yhteystiedot ja muokattu tiedotteen sisältöä yhteystietojen osalta.

Tämä on valitettavasti asia, jota kukaan ei varmasti toivonut joutuvansa kirjoittamaan.

 

Mielakassa on ollut jo vuoden ajan taloudellisia haasteita vanhan infran, erittäin kalliiksi nousseiden vesi- ja sähkökustannuksien sekä epävarmojen talvikausien kanssa. Olemme vuoden ajan etsineet rahoituskanavia, mutta valitettavasti pienenä yhtiönä vakuudet eivät meillä ole riittävät siihen lainan määrään, mitä tarvisimme eikä kausikorttienkaan hintaa voi pilviin asti nostaa. Kalusto tarvitsee päivitystä ja lumetuksesta olisi pitänyt saada kustannustehokkaampaa, mutta varat ovat riittäneet hädin tuskin paikan ylläpitoon.

 

Joten joudumme tilanteeseen missä ainut vaihtoehto on lopettaa toiminta ja toivoa että paikalle löytyy joku, jolla on enemmän varoja ja jaksamista paikan nostamiseksi uudelle tasolle. Me todella toivomme ettei Mielakan tarina ole tässä, mutta meidän on nyt aika lopettaa. Jos sinulla on tuttu, jonka haave on ollut pitää rinnekeskusta, niin vinkkaa asiasta.

 

Olemme kiitollisia kaikista näistä vuosista, jolloin olemme saaneet tätä tehdä; rinnetyötä, latujen hoitoa, kesäkautta ja niin paljon muuta❤️ Tärkein asia olette olleet te kaikki: työntekijät, asiakkaat, yhteistyökumppanit ja seurat sekä monet muut, joiden kanssa on työtä tehty. Olemme pahoillamme, että tilanne on nyt tämä. Kaikki kivet ja kannot käännettiin sekä todella monta unetonta yötä on ennen tätä päätöstä vietetty.

Yhtiö vastaa yhteydenottoihin vain sähköpostilla mielakka@mielakka.com

 

Konkurssipesän hoitaja:
Nieminen, Samuli, AA
c/o: Asianajotoimisto Salo & Salo Oy
Sähköposti: konkurssit@salontoimisto.fi

 

Toivomme, ettei Mielakan tarina olisi vielä päätöksessään, vaan että tämä on vain yksi ylämäki, jonka jälkeen alkaa uusi alamäki.

 

Ystävällisin terveisin,

Mielakan Rinnekeskus Oy